Tietoa hotellista

Hotelli sijaitsee arvostetussa Piritan kaupunginosassa, Tallinnan suurimmalla, kaupunkilaisten suosimalla uimarannalla, jossa kesäisin on päivittäin aurinkoa ottamassa ja meressä uimassa jopa kesästä nauttijaa. Viron parhaalta rannalta avautuu henkeä salpaava näköala vanhan kaupungin ja Suomenlahden suuntaan, jossa voi ihastella ohi lipuvia purjeveneitä, pikaveneitä ja maailmanmeriä kiertäviä risteilyaluksia. Vieraiden käytössä ovat rantalentopallon ja -jalkapallokentät, lasten leikkikentät, auringonottotuolit ja vesiurheiluvälineiden vuokraamo. Hotellin lähellä on avattu Piritan seikkailupuisto, pienen kävelymatkan päässä sijaitsevat vuoden 1980 olympialaisten regattaa varten rakennettu purjehduskeskus sekä kaunis pieni majakka, jonka luo voi kävellä betonilla päällystettyä aallonmurtajaa pitkin. Uimaranta on peräti kaksi kilometriä pitkä ja kauniin mäntymetsän reunustama. Kansainvälinen ympäristökasvatussäätiö FEE on myöntänyt Piritan rannalle sinilippu-ympäristömerkin. Kesäkaudella on avattu rantabaarit, kahvila ja ravintola. Ravintolat ovat auki vuoden ympäri. Kaupungin keskustaan on autolla tai bussilla 10 minuutin ajomatka. Rantarakennus valmistui vuoden 1980 olympialaisiin ja avattiin 13. heinäkuuta 1979. Huoneet kunnostettiin kokonaan vuonna 2016.

Mukavuudet

  • Vuoden ympäri lämmitetty ulkouima-allas
  • Sauna
  • Poreallas pihalla
  • Maksuton pysäköinti
  • Maksuton Wi-Fi koko hotellissa
  • Hyvin varustettu keittiö jokaisessa huoneessa
  • Parkettilattia (hypoallergeeninen)
  • Rantabaarit ja ravintolat (kausiluonteinen)
  • Terassi merinäköalalla
  • Myyntiautomaatit